Heipparallaa kaikille!
Onpa tämäkin ollut päivä!
Viimeiset pari päivää ollaan menty puolella teholla. Ei ole auttanut juoksulenkit ei. Joka kuukausi ihmettelen tätä samaa oloa: minkä hitsin takia väsyttää näääin paljon? Ja sitten taas päivänä kauniina tajuan, että ai niin.. nämähän ne taas.. tämänhän takia minua on väsyttänyt (juu-u, tiedätte kyllä rakkaat ystävät mistä puhun.. niistä mitkä meille naisille on suotu aina kerran kuukaudessa..). "Täytyy olla onnellinen, kun ne tulevat!" Anoppini toteaa aina hykerrellen, jos satumme olemaan kylässä juuri silloin hänen luonaan. "Mitäs hauskaa tässä nyt sitten on?", ihmettelen tylsistyneenä. Ja olen ihan liian väsynyt huomaamaan ympärillä juoksevia ja metelöiviä jälkikasvuani. Parin päivän päästä vasta tajuan vitsin, kun olen herännyt horroksestani. Vasta sitten voi nauraa. Sitä ennen ei ymmärrä, ei naurata, eikä voi nauraa, koska mahaan kuitenkin sattuisi.
Muuten tämä päivä oli oikein kiva: Oltiin tutustumassa ystäväperheen kanssa uuteen lasten seikkailupuistoon. Minä niin tykkään seikkailla lasten kanssa niissä! Missä muussa paikassa voi muka kontata, kiipeillä, ampua, hyppiä ja juosta karkuun näyttämättä ihan toopelta? Ei missään! Mutta seikkailupuistoissapa voi! Suosittelen kaikille lämpimästi kokeilemaan, jos ei ole sitä vielä tehnyt! Kiitos vielä C+J+E+M seurasta=)!
Oli tosi kivaa!
Tapani mukaan olin tietenkin myöhässä. Tässä joka kuukausittaisessa horrosessa yritin saada kaikki lähtemään ajoissa. Mutta kuka käskee antaa koiralle ruokaa, jota sen pieni maha ei kestä? No ei tietenkään ketään, mutta minä annoin kuitenkin. Luulin, että ruoka, jota ostin eläinkaupasta oli tosi hyvää pienelle koiralleni: Ei säilöntä-, eikä väriaineita. Mutta ei ollut ei. Ihmettelin, miksi koira haluaa ulos, vaikka juuri olimme olleet ulkona. Ulkona ihmettelin, miksi koira ei suostu tulemaan takaisin sisälle, kunnes koira alkoi kyykkimään ulkona ripuloiden. Niinpä tietenkin. Hmph. Ja arvatkaapa oliko koiran turkki enää siisti moisen kyykkimisen jälkeen. No ei. Ei kai siinä auttanut muu kuin viedä koko koira suihkuun shamppoopesulle. Joten myöhästyin vähän sovitusta tapaamisajasta..
Mieheni tuli seikkailupuistoon myöhemmin jälkeemme. Hän tuli ensin käymään kotona ja vaihtoi vaatteet työpäivän jälkeen. Kerroin, että meidän Murullamme oli maha sekaisin. "Älä viitsi!" Ihmetteli mieheni, "kotona tuoksuikin vähän oudolta.." "Siis mitä? Tuoksui oudolta? Satuitko katsomaan, oliko jossain ripulit lattialla?" Kysyin kiukkuisena. "En sattunut katsomaan.." Mieheni tuijotti minua ihmeissään ja jatkoi syyttävästi: "Mutta joku oli kyllä kävellyt kuraisilla kengillä sisällä."..Siis tehnyt mitä?.. "Siis mitä?? Ei siellä kukaan ole kävellyt kuraisilla kengillä sisällä! Nyt on talvi ja pakkasta!! Ei nyt ole mikään kurasää!"
Elikä näin.
Onneksi olimme tässä vaiheessa lähdössä jo kohti kotia. Olin huolissani sekä koirastani, että matoistani. Onneksi kumpikaan ei ollut kärsinyt ollenkaan pahasti. Mattoni ei ollenkaan. Sanotaanko, että kaikki oli helppo puhdistaa.
Nyt siis kello on 23.08 ja pikkuinen Murukin vaikuttaa ihan terveeltä. Köllöttelee selällään nukkuen tuossa vierellä matolla ja nauttii selvästi siitä, kun saa olla ihan vieressä.
Pitkä päivä siis takana. Seikkailupuisto oli kyllä huippujuttu!
Huomenna saankin harvinaisia vieraita: kummatkin siskoni tulevat lapsineen meille yökylään! Serkukset pääsevät leikkimään keskenään ja me sisarukset taas parantamaan maailmaa!
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Minä
