12. toukokuuta 2012

Hyvää äitenpäivää!

Heippa vaan ystävät hyvät!

Sain illalla inspiraation tulla kirjoitelemaan tänne blogiini taas pitkästä aikaa.. Ja tie oli kyllä kivinen, ennenkuin ensimmäisen lauseen sain näpyteltyä tänne. Nimittäin kannettavani on selkeästi sitä mieltä, ettei enää halua kanssani tehdä yhteistyötä. On nimittäin tuskaisen hidas aukeamaan ja loppujen lopuksi en edes päässyt kirjautumaan tänne blogiini sisään.

Onneksi sitten meillä on kuitenkin käytössä myös tämä loistava IPad ja sen näppäimistötelakka! Heti kun huomasin ottaa nämä käyttööni, pääsin kirjoittamisen alkuun muutamassa sekunnissa! Ipad on kyllä hieno keksintö. Tässä on aina netti käytössä ja Ipadin aukeaminen kestää sekunnin. Toisin, kuin kannettavani. No mutta, tasapuolisuuden nimissä täytyy sanoa, että on paljon asioita, joita taas Ipadilla ei voi tehdä, mitä taas kannettavalla voi. Siis jos kannettavani toimisi normaalisti.

Mutta se Ipadeista ja tietokoneista. Voiko tylsempää puheenaihetta olla? Itseasissa voi. Meinaan itsestä puhuminen. Kukaan ei varmastikaan jaksa kuunnella ihmistä, joka puhuu aina vain itsestään. Mutta näin blogissa on tietenkin ymmärrettävää, että itsestä tulee puhuttua. Ketäs tänne muuten pääsisi vuodattamaan, ellen minä. Joten tänään puhun itsestäni ja mieltä askarruttavasta asiasta..

Nimittäin siitä, mikä minusta tulee isona. Minä en nimittäin vielä tiedä. Ja voi että, kun olen kateellinen niille, jotka tietävät! Ja siitä, kun he nauttivat työnteosta. Ja saavat siitä loistavaa palkkaa. Ja ajelevat punaisilla Audeilla ja kaikki kunnioittavat heitä, koska he ovat niiiin upeita! Ja esimerkillisiä! Minäkin haluan olla sellainen! En vain ole ihan vielä varma, mille alalle pitäisi suunnistaa, jotta saisin punaisen Audin (tai itseasiassa haluaisin valkoisen.. tummennetuilla takalaseilla..).

Silloin kun olin pieni, ajattelin, että minusta tulee kirjailija. Nyt kun luen vaikka viimeaikaisia blogejani, mitä on kirjoitettu yömyöhällä lasten nukkuessa, huomaan, että kirjoituksistani löytyy häiritsevän paljon kirjoitusvirheitä. Ja kun joku alkaa puhumaan nominatiiveista ja muista -iineista ja -natiiveista, luovutan. Tuskin kukaan ottaa vakavissaan kirjailijaa, ketä ei sujuvasti luettele kieliopin koukeroita ulkomuistista ja kirjoita kauniin virheetöntä tekstiä. Ja minäpä luulen, että jos nyt menisin mieheni luokse ja sanoisin: "Hei vaan kulta, nyt ajattelin jättäytyä pois päivätyöstäni ja aloittaa uuden urani kirjailijana!" mieheni tuskin taputtaisi olalle, että "hienosti ajateltu rakas, minäpä ostan sinulle heti uuden kannettavan, niin että voit saman tien alkaa hommiin!". Tai mistäs sen tietää.. Minä kyllä tarvitsisin uuden kannettavan ja voihan olla niinkin, että voisin vaikka sivutöinä ensin aloittaa urani. Paitsi että tv:ssä juuri haastateltiin Sofi Oksasta, joka kertoi, että suomessa kirjailijan keskiansio vuodessa on 2000 euroa. Ei sillä vielä saa Audia.

Mikäs minusta sitten piti tulla? Kuuluisa näyttelijä ja laulaja. Ihan samanlainen, kuin mistä tyttöni nyt haaveilee. Välillä olen itseasiassa ajatellut, että mehän voisimme tytön kanssa vaikka yhdessä alkaa laulajaksi. Tottakai meidän äänemme sopivat yhteen: Olemmehan me nyt samaa verta ja geenejä! Meistä voisi tulla yhdesssä kuuluisia! Ja kun saisimme vastanäyttelijäksi Leonardo Di Caprion, olisin se minä, kenen pitäisi heittäytyä Titanicissa hänen käsivarsilleen, koska minä olen se aikuinen! Paitsi etten minä tietenkään heittäytyisi Di Caprion syliin. Tyttöni saisi traumoja, menettäisi uskonsa ikuiseen rakkauteen ja luulen, että miehenikään ei kauheasti tykkäisi uudesta työstäni, missä syleilisin kaikenlaisia Tom Cruiseja ja Di Caprioita. Höh. Siinä meni sekin työura. Tottahan toki minut oltaisiin valittu heti Titanic 4D:n.

Mitäs sitten? Oikeasti, minähän olen jo vaikka mitä: pankkineiti, kosmetologi, sisustusassistentti ja sitten vielä yrittäjä! (Tai ainakin olen suorittanut yrittäjän ammattitutkinnon Markkinointi-instituutissa, vaikkei minulla yritystä olekaan). Ai niin ja tietenkin vielä lisänä nämä messutyöt, olisiko hienompi sana "promoottori"! Näistähän voisi yhdistellä jotain: Unelma-ammattini olisi sellainen, että töihin ei tarvitsisi ihan joka päivä mennä. Tällä meinaan sitä, että jos lapsilla sattuu aamusta olemaan sellainen olo, ettei huvita lähteä tarhaan, jäisimme sitten nukkumaan ja lähtisimme puistoon. Ja sitten seuraavana päivänä voisimme taas mennä töihin ja tarhaan. Ehdottomasti liikkuva ammatti! Istuminen paikallaan on hirmu puuduttavaa. Tai voin minä pysyä paikallani. Mutta mieluiten sitten seisten. En tosiaankaan halua selluliittia jalkoihini töiden takia. Ja sitähän meinaan istumisesta tulee. Jos koko päivän istut paikallasi ja veri ei jaloissasi kierrä, niin pienemmästäkin! Ja sitten, haluan nähdä uusia ihmisiä. Jutella kivoja ja nähdä kauniita asioita! Ja sitten palkan pitäisi olla hyvä. Niin, että sillä voisi ostaa jossain vaiheessa Audin.

Luulisi ettei olisi niin vaikeata saada tuollaista työtä! Ja mikäs se ammaatti sitten olisi? En minä vain tiedä! Onneksi meillä kaikilla on kuitenkin valinnan vapaus. Ja maailma on täynnä kaikenlaisia ihania kokeiltavia töitä! Minäkin ajattelin niitä kokeilla, ennenkuin minusta tulee liian vanha (uuh.. keski-ikäinen.. kamala sana. Joku muu voi olla sellainen, en minä!). Paitsi että toisaalta.. Ehtiihän tässä vielä myöhemminkin.. Niin kauan, kuin en tiedä, mitä minusta voisi tulla, voin tietenkin tämän hetkisen työni tehdä loistavasti! Ehkäpä sitten joku Headhunter huomaa loistavat kykyni ja tulee hakemaan minut töihin laulaja-näyttelijä-yrittäjä-kotiäiti-kirjailija-kiinteistövälittäjä-presidentti- uraani, ja palkkioksi siitä, että otan työn vastaan Suomen puolustusvoimain pääkomentajana, saan valkoisen Audin tummennetuin lasein turbokoneella!

Sitä odotellessa, taidan mennä nukkumaan.. Ja herätä aamulla yllättyneenä äitienpäiväksi keitettyyn kahvin tuoksuun!

Ihanaa äitienpäivää ja halauksia kaikille äideille! Isoimmat halit tietenkin omalle äidilleni!

T: Minä

ps. se turbokone olisi tietenkin hyvin ekologinen turbo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti