Mökillä käymässä

Heippa taas!

Lauantaina suuntasimme kohti mökkiä. Mökkeily oli mukavaa vastapainoa kiireiselle viikolle. Tuli saunottua, pestyä iho ja hiukset lumesta sulatetulla vedellä ja syötyä ihanaa hiillostettua lohta!

Tässä on meidän saunamökkimme. Mökki on kivan kokoinen. Meidän 5-henkinen perheemme mahtuu hienosti saunan lauteille istumaan! Saunan ja pukuhuoneen lisäksi mökkiin kuuluu vielä yksi huone, jota kutsumme "saunatuvaksi". Siinä huoneessa majoittuu yleensä vieraamme. Itse päämökistä ei nyt tullut napsaistua kuvaa.

Pienimmän sukset. Näillä sauvottiin menemään viikonloppuna useampaan kertaan.

Ja mitä olisi mökkireissu ilman tulella paistettuja pikkulettuja - nam!

 Auringon lasku värjäsi taivaan ihanilla väreillä, kun olin jo pakkaamassa autoa. En malttanut olla nappaamatta kuvaa. Eihän tämä samalta näytä, kuin luonnossa, mutta ehkä tunnelmasta saa kuitenkin kiinni. Kuvaan pääsi vahingossa mukaan myös onki. Siinä se puuhun nojaten odottaa taas ensi kesää ja innokkaita kalastajia. 

Mukavaa viikon alkua!

Minä

Pirkolle ja Tuukalle

Hmm.. Kesti hetken miettiä tälle bloggaukselle otsikkoa. Päätin, etten kirjoita sitä vielä, koska en ihan heti tiedä, mikä olisi sopiva. Haluanpa tänään kirjoittaa tästä päivästä, mikä oli aika rankka. Vähän taustaa itsestäni ensin: jos minulla on tosi kurjaa tai sitten minulle on tapahtunut jotain tosi ikävää, avaudun ystäville. Mitä enemmän ja useammalle puhun, sitä parempi olo tulee. Jossain vaiheessa tuntuu sitten siltä, että nyt tästä aiheesta on jauhettu ihan tarpeeksi ja kaameimman yli on päästy. Ja sitten rauhoitun ja asia unohtuu. Tai ainakin asia on selvitetty. Ja matkan - vuodatuksieni - aikana, olen saanut hyviä neuvoja, jotka saavat minut ajattelemaan asioita toiselta näkökannalta tai sitten sellaiselta, mikä itsellä ei ole tullut edes mieleen. Joka tapauksessa, olo on taas hyvä.

Nyt taidan kaivata vähän sellaista. Joten, kirjoittelenpa tänne blogiin. (Ystäville on jo vuodatettu, mutta kirjoittaminen saa asettelemaan sanat ihan erilailla, kuin puhuessa. Ehkä vähän harkitummin.)

Eli tänään olimme siis lähisukulaisen hautajaisissa. Tiesin, että päivästä tulee rankka. Lähdimme eilen jo kohti Turkua, jossa hautajaiset vietettiin. Majoitumme ystävän luokse yöksi ja ehdimme hyvin kirkkoon ennen tilaisuuden alkua. Oli hienoa nähdä lähimmät ja vähän vieraammat sukulaiset kaikki yhdessä kokoontuneena kunnioittamaan yhteisen läheisemme poismenoa.

Istuimme vanhempieni kanssa kirkon eturivissä. Ensimmäinen kyynel vierähti poskelleni, kun urut kajahtivat soimaan. Ajattelin, että kyllä tämä tästä. Niiskutuksia alkoi kuulua ympäri kirkkoa. Kuvittelin itseni leffoihin, jossa kuvataan sitä suoraselkäistä rouvaa, joka kasvot liikkumattomina tuijottaa kirkon alttaria ja arkkua ilmekään värähtämättä mustassa puvussaan. Ajattelin, että voisin itsekin olla kuten nainen elokuvassa. Itkemättä, hiljaa sisällä surren. Jos oikein kovasti ajattelen niin, voin ehkä onnistua ja olla sukumme tukipilari. Kaikille niille, jotka istuvat selkäni takana. Ja kyyneleet vain jatkoivat virtausta.

Häkellyin, kun pienin poikani kiipesi syliini ja kietoi kätensä itkien kaulani ympärille. Ei kai vasta 3-vanha voi ymmärtää toisen ihmisen poismenoa? Varsinkin, kun poikani ei ole nähnyt poisnukkunutta sukulaistani ainakaan puoleen vuoteen. En raaskinut viedä lasta kipeänä vanhusta tartuttamaan. Joten ei kai pieni poikani osaa kaivata sukulaistani. Itku, joka pienestä pojasta lähti oli lohduton. Ja sitä itkua kesti koko tilaisuuden läpi. Halusin lohduttaa lastani ja jäin ihmettelemään sitä voimaa, mikä voi olla meitä ympäröivillä tunteilla pieneen lapseen. Yritin taas olla se suoraselkäinen rouva leffasta, joka kantaa huolet ja murheet ilme värähtämättä. Ihan vain siksi, ettei pojallani olisi paha mieli. Jos vaikka rohkeuteni valaisi poikaani sitä samaa rohkeutta. Taas kuivasin pieniltä poskilta kyyneleitä. Ja omiani.

Kun kirkon väki risti kätensä ja painoi päänsä rukoukseen, teki poikani sylissäni samoin. Ihan hiljaa, sylissäni, mitään kyselemättä, tuijotti hän silmät kyynelissä, suupielet alaspäin, pieniä rukoukseen suljettuja käsiään. Ja minä ihmettelin. Edessämme ei istunut ketään, kenestä hän olisi voinut ottaa mallia. Tottakai poikani näki, että ristin omat käteni rukouksen ajaksi. Mutta miten kiltisti, mitään kyselemättä, apein mielin, hän teki samoin. Kauniit, pienet sormet puristivat toisiaan tiivisti koko rukouksen ajan.

Kun urut jälleen kajahtivat soimaan, kietoi poikani kädet kaulaani ja itkien sanoi, että haluaa lähteä kotiin. Kuiskasin, että heti kahvin ja mehun jälkeen lähdetään.

Kirkossa olo oli rankaa. Poismennyt sukulaisemme oli niin lähellä.. ja kuitenkin niin kaukana. Uskon kuitenkin, että hän pääsi rakkaan miehensä luokse, jota hän jo niin kovasti kaipasikin. Ikävä jäi vain vaivaamaan meitä muita. Mutta loppujen lopuksi. Mitään merkittävää ei jäänyt sanomatta. Ja hän oli varautunut ja odottanut miehensä luokse pääsyä jo vuosia.

Rankka päivä. Mutta jotain ehkä opinkin. Tai ainakin uskon oppineeni. Nimittäin sillä mitä tunnemme, on suuri merkitys lapsen mielessä. Ja kasvatuksessa. Ei tarvitse sanoa yhtään mitään, mutta lapsi jo tietää, mitä tunteita ilmassa leijuu. Lapset ovat paljon herkempiä kaikelle, mitä ympärillä tapahtuu, kuin mitä me aikuiset. Ei minun mieheni itkenyt, vaikka minä itkin. Lapseni itkivät. On ihan turha kuvitella, että jos itsellä on kurja olo, ei lapset sitä huomaa. Lapsi huomaa heti. Ja jää tuijottamaan sinua silmiin. Ja odottamaan vastausta: miksi sinulla on kurjaa. Aikuinen ei huomaa. Ehkä aikuinen on vuosien myötä hävittänyt kyvyn tulkita tunteita ja ilmassa leijuvaa ilmapiiriä. Tai ehkä aikuisella on vain aina niin kiire.

Ja toinen opetus. Hymy. Ja hauskanpito. Se on vain niin helppoa ja luontevaa lapsille. Sitä pitää tarjota lapsille mahdollisimman usein ja mahdollisimman paljon. Tai siis minun pitää tarjota sitä lapsilleni. Yhtä paljon, kuin mitä he tarjoavat sitä minulle. Ehkäpä sitten lapsistani kasvaa ihmisiä, jotka ottavat toisia ihmisiä huomioon ja ymmärtävät tarjota empatiaa läheisilleen silloinkin, kun läheiset eivät sitä odota saavansa..

Kiitos omaiselleni, joka tänään saateltiin miehensä viereen nukkumaan. Meille tulee sinua ikävä. Jäät tänne meidän muistoihimme elämään lämpimänä, välittävänä ihmisenä, vaikka jatkatkin omaasi siellä jossain muualla miehesi rinnalla. Teillä on varmasti kaikki hyvin. Ja siitä me olemme iloisia. Vaikka vähän itkemmekin ikäväämme.

Huomenna kaikki on taas meilläkin hyvin.

Nähdään taas!


ps. Onpa vaikea tämä otsikon aihe.. Taidan laittaa vain "Pirkolle ja Tuukalle"..

Venemessut 2.

Heipparallaa!

Taas tuli vietettyä viikonloppu venemessuilla työn touhussa. Vähän jännitti, miten ääni kestäisi, kun olen viimeisen viikon köhinyt enemmän kuin tarpeeksi ja ääni ei ole tuntunut kestävän oikein ollenkaan. Mutta ehkä tauti alkaa jo helpottamaan tai sitten ilmastointi messukeskuksessa ei ole niin paha, kuin vakituisessa työssä - mene ja tiedä - joka tapauksessa kunnialla selvittiin viikonlopusta! Muutama yskänpuuska iski, mutta käsimerkeillä asiakkaat saivat ihan hienosti selvää, mitä olin heille kertomassa!

Viimeisellä tunnilla ehti myös meidän perheen miehet paikalle ihmettelemään hienoja veneitä. Harmittaa näin jälkikäteen, ettei pojilla ollut tuntia kauempaa aikaa tutkia messuja, niin innostuneita oli meidän perheen pienet tutustumaan veneisiin!

Perheemme kuopus, 3-vanha suunnitteli heti ensimmäisen veneen makuutiloissa miten nukkumisjärjestys veneessä hoidettaisiin meidän perheessä . Pettymys heijastui pieniltä kasvoilta, kun me vanhemmat totesimme, että emme kyllä olleet mitään ostamassa, katselemassa vain.. Kauan ei pienet ehtineet kuitenkaan suremaan, kun he jo huomasivat isomman veneen, johon piti päästä kurkkimaan. Pienen gallupin jälkeen todettiin kuitenkin, että meidän perheen miehet eivät olleet valmiita luopumaan mökistä saadakseen veneen, joten aiomme siis tulevaisuudessakin pysytellä ihan vain maakrapuina.

Mutta ainahan sitä voi haaveilla.. Ja sitäpaitsi, veneitä kierrellessämme totesin miehelleni, että on se vain hyvä katsella näitä ihan vain varmuuden vuoksi. Eihän sitä voi ikinä tietää, jos vaikka tulisikin tilanne, että jostain vain tipahtaisi syliin ylimääräistä rahaa, mikä pitäisi sijoittaa johonkin. Kuten vaikka veneeseen. Ei ole siis ollenkaan haitaksi olla hintatietoinen ja tietää vähän, missä veneiden hintojen kanssa mennään.

Minä voisin ajella vaikka seuraavalla:

Grandezza 39 CA

Kaikki kuvat ovat sivulta: www.grancezza.fi

Ja mitä tämä kaunis vene maksaa? Hmm.. enpä tosiaan tiedä..Jaahas, pikainen googletus kertoi,
että hinta on noin 389 000 eur. Eli lottovoittoa odotellessa..=)

Mutta eihän sitä koskaan tiedä..

Upeaa viikkoa kaikille!!

Rautakaupassa

Aina joskus voi mieskin yllättää iloisesti. Ainakin minun mieheni tänään.

Stressasin valmiiksi töissä koko päivän tämän illan ohjelmaa. Tarkoitus oli lähteä rautakauppaan hakemaan tarvikkeita urakalle, joka huomenna alkaa täällä meillä kotona. Eli makuuhuoneeseen asennetaan liukuovi. Sen lisäksi portaat, jotka tällä hetkellä ovat männyn väriset avoportaat, saavat pintaansa valkoisen värin ja niistä tehdään kiinteät. Näin saan portaiden alle kullan kallista säilytystilaa kaikille tuikitarpeelliselle, mikä vielä tällä hetkellä on säilytyksessä pahvilaatikoissa (mitä en oikeasti ole kohta vuoteen tarvinnut - saatika kaivannut). Mutta joka tapauksessa, lisää säilytystilaa siis luvassa.

Ja tiedättehän te miehet? Mitenkä jotkut heistä eivät voi sietää kaupoissa käyntiä. Ei edes rautakaupassa käyntiä, minkä nyt luulisi vetävän maskuliinisuutensa takia miehiä puoleensa kuin sienet kärpäsiä.  Mutta ei kyllä minun miestäni. Itse saatan seistä montakin hetkeä laattaseinän vieressä ihailemassa laatan mattaista pintaa, kauniita kaaria ja kuvitella mielessäni, mihin se parhaiten sopisi ja mitä sen rinnalle olisi ihana laittaa, jotta kummankin materiaalin kauneus vain korostuisi. Ja voi, kun katson vain pari metriä etäämmäs, näenkin jo ihanaa, aitoa kivipintaa, joka houkuttelee koskettamaan ja melkein jopa ostamaan, kunhan vain tietäsi mihin sen laittaisi ja kuka asennuksen tekisi.. Innostunkin melkein suunnittelemaan kivillekin jo paikan, kun totean, että taisin jäädä yksin kauppaan ja että mieheni on ajat sitten lähtenyt ulos koko kaupasta ja mököttää auton ratin takana. Sitten saankin lopun iltaa lepytellä ja mieheni kiukuttelee iänikuista virttä siitä, miten kaikkeen ei tarvitse koskea ja jos ollaan menossa hakemaan ovilistaa, niin haetaan se lista ja marssitaan ulos. Eikä jäädä hiplailemaan ja toljottelemaan jokaista seinää ja esinettä. Ajat sitten siis totesin, että käyn mieluiten itse rauta - sisustus - vaate - ja ruokakaupassa, ja ihan yksin, koska silloin ehdin oikeasti, ilman huonoa omaatuntoa, tutustumaan kaikkeen hienoon tarjontaan, mitä kaupasta löytyy!
Joten, ymmärrätte varmaan, miksi stressasin tätä iltaa. Meidän oli tänään pakko mennä yhdessä rautakauppaan, koska tuotteet, jotka haimme rautakaupasta, eivät olisi mahtuneet autoomme, vaan piti lainata peräkärry. Enkä minä ole koskaan ajanut autoa peräkärryn kanssa. Joten ei auttanut, mies piti ottaa mukaan.

Mutta kuinka iloisesti voikaan mies yllättää! Ensinnäkin hän ei kertaakaan kysynyt, milloin voidaan lähteä. Ei kertaakaan näyttänyt kyllästyneeltä (siis ei kertaakaan - voitteko kuvitella!) ja sitten, kun todettiin, että nyt tulee kiire, hän ei edes suuttunut! Päinvastoin! Kello oli tasan 20.30, kun kysyimme myyjältä peräkärryn vuokrausta. Myyjä kertoi, että juu, kyllä saa lainata, mutta puolen tunnin päästä pitäisi kärry olla taas pihassa. Jos ei ole, tulee ylimääräisiä kustannuksia. Voihan vitsi. Peräkärryä oli pakko lainata, että hommat pääsevät huomenna alkamaan ja aikaa oli siis tasan puoli tuntia täyttää peräkärry, ajella 20 minuutin matka kotiin 10 minuutissa ja takaisin, jotta  peräkärry on kaupassa takaisin ennen sulkemisaikaa. Mieheni ehdotti, että pitäiskö huomenna sitten.. Mihin minä totesin epätoivoisesti, että kyllä me nyt ehditään! Hae vain auto ja peräkärry ja sitten mentiin! Mieheni meinasi sanoa jotain, mutta näki ilmeestäni, että nyt ei kannata väittää vastaan. Ja mehän ehdittiinkin!! Jee!!

Nyt alakerrassa on kaikki valmiina huomista varten. Ja rauha on meidän perheessä. Lapset nukkuu ja mies rentoutuu kirjan ääreessä. Ja minä taasen täällä netissä.
Heippa vaan kaikille! Palataan taas!

Venemessuilla

Kuva: www.yachtmarket.com

Tämä viikonloppu on vierähtänyt Venemessuilla Helsingin messukeskuksessa. Teen silloin tällöin vakiotöitteni lisäksi messuhommia ja tämä oli yksi sellainen viikonloppu. Täytyy ihan rehellisesti kertoa, että nämä messut olivat yhdet hiljaisemmista messuista, missä on tullut työskenneltyä. Messuilla - ja ihan missä tahansa töissä - on kivaa, kun on vipinää ja tekemistä koko työajaksi. Näillä messuilla sitä vipinää ei hirmuisesti löytynyt, joten aikakin tuppasi käymään pitkäksi. Mutta onneksi messuilta löytyy ihanat työkaverit, joten menihän se aika kuitenkin hyvän kaverin seurassa.

Juu, ja tiedän. En ole ehtinyt ihan hirveästi päivittelemään tätä blogia viime aikoina. Mutta se johtuu vain siitä, että ollaan vuoron perään oltu kipeinä tässä perheessä. Viimeisen päivitykseni jälkeen, heti seuraavalla viikolla, nousi minulle itselleni ja rakkaalle miehelleni kuume. Ehdin olla yhden päivän töissä, kun taas jouduin loppuviikoksi sairaslomalle.Nyt on onneksi viimeiset pari viikkoa oltu kaikki suht`terveitä (jos ei oteta lukuun tätä yskää ja nuhaa, joka iski taas viime perjantaina).
No, kyllä tämä tästä. Olenkin jo päättänyt ajatella pelkästään positiivisesti: Jos ajattelen, että en ole sairas, en sitä sitten ole!! Positiivinen ajattelu kunniaan!

Nyt täytyy kyllä painella pikkuhiljaa tutimaan: vaikka kuinka nyt ajattelisin, että EI, ei minua nukuta, lurpsahtavat silmät väkisinkin kiinni.. Jatkan huomenna taas positiivista ajattelutapaa heti herättyäni! (Itseasiassa nyt tuntuu oikein hyvältä ajatukselta käpertyä lämpimän peiton alle nukkumaan..=)

Tässä vielä naapurin rouvalta kuultu neuvo yskän ja flunssan selätykseen:

Inkivääritee!

1. Kuori ja pilko (tai raasta) inkivääri - hauduta kuumassa vedessä muutama minuutti ja sen jälkeen tislaa teestä inkiväärit pois.

2. Kaada kuuma inkiväärivesi kuppiin ja lisää vielä sitruunaa..

3. sekä hunajaa. Ja nami! Terveellinen inkiväärijuoma on valmis!

Ps. Voit tehdä inkiväärijuomaa valmiiksi termoskannuun isomman satsin ja lisätä sinne puolikkaan sitruunan mehun jo valmiiksi. Päivän mittaan voit sitten juoda inkivääriteetä kupillisen tai kaksi helpottaaksesi tukkoista ja yskäistä oloa. Muista lisätä joukkoon vielä hunaja, niin saat teehen vielä mukaan hunajan hyvää tekevät aineet.

Nähdään taas ystävät!