17. tammikuuta 2012

Päivän piristystä


Tämä ja eilinen päivä on tullut vietettyä aika tiiviisti neljän seinän sisällä. Pienin pojistamme yskii ja kuumeilee, joten lähdin eilen kesken työpäivän hakemaan pikkuista kotiin, kun tarhasta tuli soitto, että pojalla oli noussut kuume. Tänään kävimme näyttäytymässä sairaanhoitajalla, joka kirjoitti vielä pari sairaslomapäivää pojan kanssa kotona. Ihan hyvä juttu, kuume oli nyt illalla laskenut ja poika jo leikki täysillä isoveljensä kanssa, mutta on se vain hyvä tietää, ettei tarvitse pikkuistamme viedä vielä huomenna tarhaan köhimään lapsikatraan keskelle.

Mieheni vei meidät aamulla terveysasemalle, joten kun olimme ajamassa kohti kotia, pyysin miestäni pysähtymään hetkeksi tienvarteen lähikauppamme viereen ja kipaisin hakemassa päivään piristystä: pojalle mustaherukoita sekä mansikoita ja minulle uuden "Sköna hem" -lehden!

Yhdessä tutkittiin uutta lehteä pojan kanssa päät vierekkäin samalla tyynyllä ennen päiväunille menoa ja huokailimme ihania kuvia: kyllä vain, kevät on selvästikin tullut, ainakin jos katsoo Lexingtonin mainoksia lehdessä:




Ja huomaahan sen jo muutenkin: on entistä valoisampaa yhä aikaisemmin ja minuutti kerrallaan ollaan lähempänä rantakelejä=)!

No, ehkä vähän liioittelin: Meillä on juuri saatu lähikenttä jäädytettyä ja nyt on aika nauttia luistelu -ja pulkkasäästä!.. Tai ainakin sitten taas parin päivän päästä, kun kaikki on meillä taas terveitä.

Ihanaa viikonjatkoa hyvät ystävät!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti