11. tammikuuta 2012

Hauskaa keskiviikkoa kaikille!


Kehä 1:llä aamun pimeydessä huristelen kohti työpaikkaa..


Aamu alkoi tänään taas lämpimässä talvisäässä, plussalla taidettiin pari astetta olla, kun astuin aamulla puoli kahdeksan jälkeen ovesta ulos. Työmatkalleni on parinkymmenen minuutin ajomatka Kehä 1:stä pitkin, mikä taitaa näin Helsingissä olla aika luksusta lyhyytensä vuoksi. Autollahan se on mentävä, koska työpäivän jälkeen on kiirehdittävä hakemaan pienempiä taas tarhasta kotiin. Ja julkisia käyttäen työmatkani venyisi tunnin pituiseksi yhteen suuntaan. Kerran kokeiltuna totesin, että ei ole minun juttuni, vaikka muuten olisikin ihanaa (ja ekologista) vain istuskella ja antaa muiden hoitaa ajaminen.

Illalla tarhan ja töiden jälkeen saatiin pitkästä aikaa kylään mukava pieni poika, keskimmäisemme hyvä ystävä, joka tullessaan toi herkullisia keksejä tuliaisiksi. Nami nam! Olivat yhtä hyviä, kuin miltä näyttivätkin. Poika oli tehnyt keksit yhdessä isosiskonsa kanssa. Taidanpa kysyä isosiskolta ohjeen näihin herkkupaloihin..




Ja saunan kunnostustyöt jatkuvat.. Uskokaa tai älkää, mutta ritilät lauteiden välillä on jo valmiit ja paikoillaan. Ja ihan itse tein. Vielä huomenna sivelen saunavahan myös lauteiden alle sekä lauteille ja sitten.. sitten on sauna valmis! Tarkoitus oli tehdä työ loppuun jo tänään, mutta nukahdin hetkeksi pikkuisteni viereen iltasatuja lukiessani, joten torkahdukseni jälkeen en enää jaksanutkaan tarttua siveltimeen..





Kauniita unia kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti