1. marraskuuta 2011

Ensimmäinen työpäivä



Tänään vietettiin meillä jännää päivää: minä lähdin 3 hoitovapaavuoden jälkeen taas aamusta töihin. Hassu juttu, miten vuodet vierivät, mutta me ihmiset emme vanhene sitten ollenkaan. Oli ihanaa nähdä vanhoja ystäviä ja nauttia uuden opettelusta. Lounaskin oli aika lailla vanhan asian uudelleen opettelua. Tottumuksesta  nimittäin lastasin tarjottimelle vinon pinon servettejä ja ylimääräisen haarukan: joku kuitenkin kaataa ruokailun aikana maitolasin tai tiputtaa haarukan. Ystäväni näki ylimääräiset kappaleet tarjottimellani ja lupautui olemaan suttaamatta ruuan aikana, joten saatoin kuitenkin luopua ylimääräisestä haarukasta.. Huomenna otan jo ehkä vain yhden kappaleen servettejä.
Iltapäiväkahville leivoin jo edellisenä iltana työkavereilleni omenakääretorttua ensimmäisen työpäivän kunniaksi. Jäljelle jäi vain pieni murunen, joten uskallan ehkä leipoa uudestaankin jotain, koska ensimmäinen tekeleeni tiimille maistui näinkin hyvin.
Illalla oli ihanaa tulla kotiin ja nähdä lapset. Heille päivä oli varmasti myöskin jännittävä, koska joutuivat nyt olemaan ensimmäistä kertaa tarhassa kokonaisen päivän! Eipä se heitä kauheasti näyttänyt surettavan, minä taisin olla meistä se, ketä eniten halusi halailla ja pusutella pitkän päivän jälkeen. Myös lapset saivat herkkuja äidin ensimmäisen työpäivän kunniaksi: Illalla paisteltiin yhdessä lettuja ja syötiin ne mansikoiden ja omenahillon kanssa, nami! Ja mitäpä olisi ilta ilman ystäviä: naapurin pieni poika lupautui hetkeksi vielä meille leikkimään ja kun hänen isänsä tuli poikaa hakemaan yöunille, söimme vielä iltapalaksi kaikki yhdessä lettuja.
Huomenna onkin aikainen herätys: aamulla töissäni alkaa palaveri jo kello 08.00, joten herätyskello soi koko perheelle jo varhain, hui! Illalla onkin juhlatilan koristelua, koska tyttöni luokka järjestää juhlat kerätäkseen varoja luokkaretkeä varten. Torstaina siis illalla juhlitaan!

Hyviä öitä!


Tässä vain murto-osa arvontavoitoista, joita voi juhlissa voittaa. Nyt ne on kaikki iltapuuhina luetteloitu ja voimme vain siis odottaa tulevaa juhlaa ja jännätä mitä ihanaa arpa tuokaan tullessaan! (Päävoittona juhlissa on helikopterilento Tallinnaan ja takaisin, hurjaa!)



2 kommenttia:

  1. Hyvää työhönpaluuta, juhlissa nähdään! t.Essi

    VastaaPoista
  2. Heippa Essi! Kivaa, kun olet tulossa=)! Nähdään siis huomenna!

    VastaaPoista