30. elokuuta 2011

Sataa sataa ropisee..

Olipa meillä kaunis ja kuuma kesä. Vielä viime viikolla vietimme aikaa rannalla uiden ja nauttien auringosta. Tänään oli asteita enää +16 ja vettä satoi kaatamalla.

Ja missäs me urheat vanhemmat muuten olisimme, kuin katsomassa jälkikasvumme juoksua kuraisella kentällä jalkapallon perässä, sateenvarjon alla hytisten. Mieheni oli aiemmin päivällä seuraamassa kahden nuorimmaisen harjoituksia ja minä itse saapastelin kentälle illemmalla piristävän ostosreissun jälkeen seuraamaan vanhimman tytön peliä. Tyttö oli iloinen, kun näki äidin saapuvan kentälle. Hymyilin ja vilkuttelin kannustavasti tytölle. Samalla kuitenkin mietin huolissani, että olikohan ihan järkevää tulla peliin, kun vielä eilen otettiin viimeinen antibiootti korvatulehdukseen. Ja tänäänkään ei vielä kuulo ollut kuulema kokonaan palautunut. No, pelin alettua ja tytön innostuksen nähtyäni päätin olla murehtimatta. Mennään sitten kuumaan suihkuun, kun päästään kotiin.

Minähän en hirveästi ymmärrä jalkapallosta mitään. Mutta onneksi kaikki muut perheessämme ymmärtävät,  jopa pieni 2-vuotiaamme. Yritän piilotella kentän laidalla tietämättömyyttäni sillä, että pysyn vain hiljaa ja taputan silloin kun muut taputtavat. Enkä varmastikaan huuda mitään, mitä muut huutavat, koska saatan vaikka kuulla väärin ja huudella jotain ihan päätöntä.

Tänään sain viereeni yhden mukavan äidin joka saapuessaan kysyi, mikä mahtaa olla pelin tilanne. Vastasin nopeasti, että 1-0, vieraat johtaa ja samantien aloin epäilemään vastaustani. Mitä jos minulta olikin jäänyt huomaamatta jokin maali, minkä jompikumpi joukkue olisi tehnyt? Olisikohan peli voinut alkaa huomaamattani aiemmin ja silloin olisikin tullut jo maaleja? Tulikohan se pallo edes meidän maaliin, vai menikö se sittenkin vastustajan maaliin? Silloinhan me olisimme johdolla. Voi ei. Seuraavaksi hän kysyi, ketä vastaan tytöt pelaa. Hmm.. No noita punapaitaisia vastaan. Joukkueen nimi oli aika hassu.. Mikäköhän se nyt sitten mahtoi olla? Ja aika sateista tänään täällä muuten.. Onneksi sain vaihdettua puheenaihetta, ja muistin olla suurimmaksi osaksi kommentoimatta peliä. Paitsi sen yhden kerran, kun luulin, että taas sai vastapuolen joukkue maalin ja harmittelin sitä hissukseen. Mutta se toinen äitipä kuuli voivotteluni ja korjasi tuskani kertomalla, että ei se maaliin mennyt, maalivahti sai torjuttua. Enempää maaleja ei siis pelin aikana tullut ja jouduin loppuun asti jännittämään, mikä tulos mahtoi olla. Onneksi meidän joukkueemme järjestyi laulamaan ensin, koska siitä tiesin, että olin ihan hyvin seurannut peliä ja meidän tyttömme siis hävisivät. Mikä siis tietenkin oli todella harmillista.

En tiedä, mikä siinä sitten on, etten lukuisista yrityksistäni huolimatta opi ymmärtämään tätä peleistä jalointa. Olen jopa itse pelannut joskus jalkapalloa. Silloin kun olin vielä ala-asteella. Olihan se kivaa, hurrata joukkueena ja olla innostunut, kun muutkin olivat. Mutta minulle se oli ehkä liian hurjaa. Ja sitäpaitsi en pidä siitä, että potkitaan nilkkoihin ja tönitään. Ehkäpä se oli syy, miksi lopetin. Näin aikuisena olen haaveillut pitkään, että joskus olisi aikaa mennä aikuisbalettiin. Luulen, että olen oppinut tuntemaan itseni ja tiedän, että rauhallisemmat lajit sopivat minulle.

No niin, ja sitten asiasta kymmenenteen. On tosiaan jäänyt kesän aikana päivittämättä tätä blogia. Syy siihen on, että ensin oli muutto, sitten tuli pikaremontti, remontin jälkeen kaikki on vielä kesken ja jouduin itse tarttumaan siveltimeen, sitten mökillä tuli mustikat ja mansikat, sitten on pahvilaatikot ja jätesäkit, sitten tipahti omenapuusta omenat ja sitten, itseasiassa huomenna alkaa taas remontti. Enkä ole ehtinyt tehdä mitään kivaa!! Tai itseasiassa, tykkään maalata ja kirjoittaa, tehdä hilloa ja keittää mehua, tykkään leipoa, tykkään järjestellä tavaroita ja tykkään jopa siivota. Mutta sitten kun kaikki pitää tehdä yhtä aikaa, kaikki kiva muuttuu pakkopullaksi ja omat tarpeet jäävät vähemmälle. Eli kirjoittaminen nyt ei ole tärkeimmästä päästä perheelle, joten tähän ei voinut enää päivästä varata aikaa. Mutta nyt minun ei tarvitse illalla enää maalata, koska huomenna meille tulee ihana ihminen, joka on luvannut minun puolestani maalata ja pystyttää seiniä (miten ihmeessä minä muka seinät olisin pystyttänyt?) ja minä saan siis kirjoittaa!! Nyt siis alkaa uusi elämä ja päivityksiä tänne blogiin satelee päivittäin!!.. Tai ainakin viikottain!!.. Tai siihen siis ainakin pyrin.

Ihanan tunnelmallisia syksyisiä iltoja kaikille!

Minä