Olen haaveillut iltalenkistä jo ainakin kaksi viikkoa (tai sitten edes lenkistä "johonkin aikaan päivästä") ja tänään vihdoinkin vedin lenkkarit jalkaan ja toteutin haaveeni! Ihana vapauden tunne! Lenkille otin mukaani hyvän ystäväni IPhone:n, jonka Ipod:sta kuuntelin musiikkia, jota olen tässä aikaa myöden keräillyt. Harmin paikka, kun ensimmäinen biisi, joka alkoi kuulokkeista soimaan, oli AC/DC:n joku hirveän nopea biisi, jonka jälkeen keuhkot huusivat happea, korvissa soi ja rinnassa pisti omituisesti. Ei varsinaisen hyvä biisivalinta silloin, kun edellisestä lenkistä on jo parisen viikkoa (no, OK, voi olla hieman kauemminkin..), koska silloin voi hyvin nopeasti tulla sellainen olo, että ehkä kävely on kuitenkin parempi vaihtoehto sydämelle ja koko ruumiille näin pitkästä aikaa, kun päättää alkaa urheilemaan. Ja sitä paitsi, kuka pakottaa juoksemaan rytmin mukaan?
Meillähän koko perhe urheilee. Mies harrastaa jalkapalloa ja käy lenkeillä. Tyttö laulaa kuorossa (kauniisti, on varmaan perinyt äänensä minulta), harrastaa tanssia ja jalkapalloa. 5-vuotias poikamme aloitti jo vuosi sitten jalkapallon ja 2-vuotias poikamme taasen potkii palloa jo tottuneella otteella ja seuraa varmasti isosisaruksiaan ja isäänsä sitten vuoden - tai kahden päästä, kunhan vain on tarpeeksi iso harrastamaan. Minä taasen, no, tottapuhuen, olen vähän musta lammas. Siis tykkään kyllä urheilla, kunhan vain on aikaa. Ja se aika on nyt näin hoitovapaalla aika vähissä. Ja kun kerran kaikki muut urheilee. Meidän perheen kalenteri on ihan täynnä viemisiä, hakemisia ja menemisiä ilman minunkin harrastuksiani, joten minä harrastan silloin, kun ehdin vetää lenkkarit jalkaan. Tai sitten pakkaan repun ja painelen Ladylineen. Se on oikeasti aivan ihana paikka: siellä voi urheilla, viettää vaikka koko illan spinningissä, käydä kuntosalilla ja sitten lopuksi (tämän takia varmasti rakastan paikkaa..): siellä on sellaiset kokohierovat penkit!! Ja sen jälkeen suihku ja sauna. Ja kaiken tämän lisäksi sieltä löytyy paikan päältä shamppoot, hoitoaineet, suihkugeelit, kosteusvoiteet.. Ladylinelta kun tulee kotiin, tuntee OIKEASTI, että on rentoutunut ja.. kuntoillut!! Mutta, siihen pitää sitten varata 3 tuntia aikaa ja aikahan on siis aina kortilla..
Mutta tänään lähdin lenkille! Ajattelin, että kierrän uuden asuntomme kautta (emme siis asu siellä vielä, koska siivoan asuntoa vielä..) ja jatkan siitä sitten vähän eteenpäin etsien uusia maisemia hölkkäreitilleni. Sen kamalan nopean AC/DC:n biisin jälkeen alkoi onneksi kuulokkeissani soida Adelen ihanan rauhalliset biisit ja aloin jälleen nauttimaan lenkistäni. Ilma oli upea, meri kimmelsi lenkkini varrella ja ilokseni näin uudet naapurit kävelemässä samaa lenkkipolkua pitkin. Juoksin heidät kiinni - ei ollut kauhean vaikeaa, kun kyseessä olivat 6-vuotias naapurimme äitinsä kanssa - ja juttelin muutaman kohteliaan sanasen. Hirveän mukavaa nähdä ihmisiä silloin, kun on vihdoinkin lähtenyt lenkille. Nyt ne varmaan kertovat taas muille naapureille, että ovat nähneet uuden rouvan lenkillä (ja kaikki saavat minusta hyvän kuvan..).
Vastapäinen naapurimme muuten utelikin yksi päivä, että käynkö juoksemassa. Kaikki siis alkoi siitä, kun sanoin, että on tosi mukavaa, kun tuo lähiömme urheilukenttä on nyt uuden asuntomme myötä niin lähellä. Sinne voi sitten mennä juoksemaan ja harrastamaan! Tarkoitin siis, että lapsemme voivat juosta vaikka pallon perässä. Mutta jostain syystä naapurin herra sitten innostui utelemaan, että harrastanko minäkin juoksua?Hyvä on. Mittailin katseellani miestä ja hän kyllä oikeasti näyttikin siltä, että juoksee varmaan harva se päivä maratoonia. En kai minä nyt voinut siihen sitten sanoa, että odotas nyt, taisin käydä viimeksi lenkillä joku kaksi-kolme viikkoa sitten, koska eihän kukaan aktiiviurheilija niin harvoin käy lenkillä! Vastasin siis ympäripyöreästi, että nyt on viimeiset pari iltaa tullut aamusta iltaan pakattua ja siivottua, kun tämä muutto tuli näin nopeasti ja vaihdoin sujuvasti keskustelun jälleen siihen vuotavaan hanaan, josta alun alkaenkin oli ollut juttua. Mutta onneksi onneksi tänään siis ainakin yksi naapuri näki minut lenkillä.
Eli lenkki oli hyvä. Enkä kaatunutkaan, kuin vain kerran. Se oli vähän harmillista, mutta ylös noustessani ajattelin miestäni, joka on sanonut lapsillemme, että iskäkin kaatuilee harva se kerta juostessaan, että ei se niin haittaa. Joten ei se niin kauheasti sitten kuitenkaan haitannut. Kun kerta kukaan ei onneksi nähnyt. Ja jos joku nyt olisi nähnyt, ja olisi jotain kysynyt, olisin voinut hyvin sanoa, että olen niin tottunut urheilija, että minua ei pienet kaatuilut haittaa: harrastan juoksun lisäksi luistelua (joskus lasten kanssa talvisin), uintia (mökillä saunan jälkeen), tennistä (kerran kävin mieheni kanssa, mutta me emme osaa pelata kahdestaan ja sen yhden kerran jätinkin mieheni pelaamaan kolminpeliä hänen pomonsa ja tämän vaimonsa kanssa ja lähdin kotiin) ja sitten sitä jalkapalloa (tai ainakin perheenjäseneni pelaavat ja oikeastaan minäkin koska aikaani kuluu siihen ihan kamalasti). Että näin, eli ei mitään hätää. Minulle nyt tulee aina silloin tällöin pieniä kaatumisia. Onneksi kukaan ei kuitenkaan nähnyt, mutta nyt tiedän, mitä sanoa, jos joku seuraavaksi näkee.
Tässä vielä hemmotteluun: meikinpoistovoide, suihkugeeli, kosteusvoide iholle ja kasvoille, silmänympärysvoide ja jonkun muun Golden Cap (näyttää muuten onneksi olevan Light:a..).
hmm...mikä ei kuulu joukkoon ;)
VastaaPoista