24. toukokuuta 2011

Hanaa odotellessa

Siinä Moran hanassa, josta aiemmin muuten kerroin, kävi ihan kivasti. Stark:lta myyjä soitti ja lupasi minulle alennusta, joten näin ollen laitoin Moran samantien tilaukseen. Torstaina on kulunut viikko tilauksesta, joten varmasti saan hanan viimeistään ensi viikon alussa. Laitan sitten kuvan päivitetystä keittiöstä, kunhan hana on paikoillaan. Sellaisen "ennen" ja "jälkeen" kuvan. Keittiö muuttaa ilmettään pikkuisen myös valaistuksen suhteen, nimittäin siskoni on luvannut tulla viikonloppuna vaihtamaan keittiön vanhan loisteputkilampun johonkin hienompaan työtasovalaistukseen. (Siinä onkin tämän viikon projekti: löytää siskolle sunnuntaiksi jotain asennettavaa.. ihanaa, kun on fiksu sähköasentaja siskona=). Sitä odotellessa, tässä kuvia asuinalueestamme ja aamupäivän urheilusta urheilukentällä:





2 kommenttia:

  1. Minäkin täällä tirkistelemässä :) Hauskaa lukea sun juttuja :) Minun silmäni myös pysähtyivät tuohon viimeiseen kuvaan. Näyttää melkein epätodelliselta. Kaunis.

    VastaaPoista