Hanaa odotellessa

Siinä Moran hanassa, josta aiemmin muuten kerroin, kävi ihan kivasti. Stark:lta myyjä soitti ja lupasi minulle alennusta, joten näin ollen laitoin Moran samantien tilaukseen. Torstaina on kulunut viikko tilauksesta, joten varmasti saan hanan viimeistään ensi viikon alussa. Laitan sitten kuvan päivitetystä keittiöstä, kunhan hana on paikoillaan. Sellaisen "ennen" ja "jälkeen" kuvan. Keittiö muuttaa ilmettään pikkuisen myös valaistuksen suhteen, nimittäin siskoni on luvannut tulla viikonloppuna vaihtamaan keittiön vanhan loisteputkilampun johonkin hienompaan työtasovalaistukseen. (Siinä onkin tämän viikon projekti: löytää siskolle sunnuntaiksi jotain asennettavaa.. ihanaa, kun on fiksu sähköasentaja siskona=). Sitä odotellessa, tässä kuvia asuinalueestamme ja aamupäivän urheilusta urheilukentällä:



Iltalenkki

Terve sielu terveessä ruumiissa. Tai sitten terve ruumis kauniissa talossa. Uusi sanonta, jonka keksin tänään.

Olen haaveillut iltalenkistä jo ainakin kaksi viikkoa (tai sitten edes lenkistä "johonkin aikaan päivästä") ja tänään vihdoinkin vedin lenkkarit jalkaan ja toteutin haaveeni! Ihana vapauden tunne! Lenkille otin mukaani hyvän ystäväni IPhone:n, jonka Ipod:sta kuuntelin musiikkia, jota olen tässä aikaa myöden keräillyt. Harmin paikka, kun ensimmäinen biisi, joka alkoi kuulokkeista soimaan, oli AC/DC:n joku hirveän nopea biisi, jonka jälkeen keuhkot huusivat happea, korvissa soi ja rinnassa pisti omituisesti. Ei varsinaisen hyvä biisivalinta silloin, kun edellisestä lenkistä on jo parisen viikkoa (no, OK, voi olla hieman kauemminkin..), koska silloin voi hyvin nopeasti tulla sellainen olo, että ehkä kävely on kuitenkin parempi vaihtoehto sydämelle ja koko ruumiille näin pitkästä aikaa, kun päättää alkaa urheilemaan. Ja sitä paitsi, kuka pakottaa juoksemaan rytmin mukaan?

Meillähän koko perhe urheilee. Mies harrastaa jalkapalloa ja käy lenkeillä. Tyttö laulaa kuorossa (kauniisti, on varmaan perinyt äänensä minulta), harrastaa tanssia ja jalkapalloa. 5-vuotias poikamme aloitti jo vuosi sitten jalkapallon ja 2-vuotias poikamme taasen potkii palloa jo tottuneella otteella ja seuraa varmasti isosisaruksiaan ja isäänsä sitten vuoden - tai kahden päästä, kunhan vain on tarpeeksi iso harrastamaan. Minä taasen, no, tottapuhuen, olen vähän musta lammas. Siis tykkään kyllä urheilla, kunhan vain on aikaa. Ja se aika on nyt näin hoitovapaalla aika vähissä. Ja kun kerran kaikki muut urheilee. Meidän perheen kalenteri on ihan täynnä viemisiä, hakemisia ja menemisiä ilman minunkin harrastuksiani, joten minä harrastan silloin, kun ehdin vetää lenkkarit jalkaan. Tai sitten pakkaan repun ja painelen Ladylineen. Se on oikeasti aivan ihana paikka: siellä voi urheilla, viettää vaikka koko illan spinningissä, käydä kuntosalilla ja sitten lopuksi (tämän takia varmasti rakastan paikkaa..): siellä on sellaiset kokohierovat penkit!! Ja sen jälkeen suihku ja sauna. Ja kaiken tämän lisäksi sieltä löytyy paikan päältä shamppoot, hoitoaineet, suihkugeelit, kosteusvoiteet.. Ladylinelta kun tulee kotiin, tuntee OIKEASTI, että on rentoutunut ja.. kuntoillut!! Mutta, siihen pitää sitten varata 3 tuntia aikaa ja aikahan on siis aina kortilla..

Mutta tänään lähdin lenkille! Ajattelin, että kierrän uuden asuntomme kautta (emme siis asu siellä vielä, koska siivoan asuntoa vielä..) ja jatkan siitä sitten vähän eteenpäin etsien uusia maisemia hölkkäreitilleni. Sen kamalan nopean AC/DC:n biisin jälkeen alkoi onneksi kuulokkeissani soida Adelen ihanan rauhalliset biisit ja aloin jälleen nauttimaan lenkistäni. Ilma oli upea, meri kimmelsi lenkkini varrella ja ilokseni näin uudet naapurit kävelemässä samaa lenkkipolkua pitkin. Juoksin heidät kiinni - ei ollut kauhean vaikeaa, kun kyseessä olivat 6-vuotias naapurimme äitinsä kanssa - ja juttelin muutaman kohteliaan sanasen. Hirveän mukavaa nähdä ihmisiä silloin, kun on vihdoinkin lähtenyt lenkille. Nyt ne varmaan kertovat taas muille naapureille, että ovat nähneet uuden rouvan lenkillä (ja kaikki saavat minusta hyvän kuvan..).

Vastapäinen naapurimme muuten utelikin yksi päivä, että käynkö juoksemassa. Kaikki siis alkoi siitä, kun sanoin, että on tosi mukavaa, kun tuo lähiömme urheilukenttä on nyt uuden asuntomme myötä niin lähellä. Sinne voi sitten mennä juoksemaan ja harrastamaan! Tarkoitin siis, että lapsemme voivat juosta vaikka pallon perässä. Mutta jostain syystä naapurin herra sitten innostui utelemaan, että harrastanko minäkin juoksua?Hyvä on. Mittailin katseellani miestä ja hän kyllä oikeasti näyttikin siltä, että juoksee varmaan harva se päivä maratoonia. En kai minä nyt voinut siihen sitten sanoa, että odotas nyt, taisin käydä viimeksi lenkillä joku kaksi-kolme viikkoa sitten, koska eihän kukaan aktiiviurheilija niin harvoin käy lenkillä! Vastasin siis ympäripyöreästi, että nyt on viimeiset pari iltaa tullut aamusta iltaan pakattua ja siivottua, kun tämä muutto tuli näin nopeasti ja vaihdoin sujuvasti keskustelun jälleen siihen vuotavaan hanaan, josta alun alkaenkin oli ollut juttua. Mutta onneksi onneksi tänään siis ainakin yksi naapuri näki minut lenkillä.

Eli lenkki oli hyvä. Enkä kaatunutkaan, kuin vain kerran. Se oli vähän harmillista, mutta ylös noustessani ajattelin miestäni, joka on sanonut lapsillemme, että iskäkin kaatuilee harva se kerta juostessaan, että ei se niin haittaa. Joten ei se niin kauheasti sitten kuitenkaan haitannut. Kun kerta kukaan ei onneksi nähnyt. Ja jos joku nyt olisi nähnyt, ja olisi jotain kysynyt, olisin voinut hyvin sanoa, että olen niin tottunut urheilija, että minua ei pienet kaatuilut haittaa:  harrastan juoksun lisäksi luistelua (joskus lasten kanssa talvisin), uintia (mökillä saunan jälkeen), tennistä (kerran kävin mieheni kanssa, mutta me emme osaa pelata kahdestaan ja sen yhden kerran jätinkin mieheni pelaamaan kolminpeliä hänen pomonsa ja tämän vaimonsa kanssa ja lähdin kotiin) ja sitten sitä jalkapalloa (tai ainakin perheenjäseneni pelaavat ja oikeastaan minäkin koska aikaani kuluu siihen ihan kamalasti). Että näin, eli ei mitään hätää. Minulle nyt tulee aina silloin tällöin pieniä kaatumisia. Onneksi kukaan ei kuitenkaan nähnyt, mutta nyt tiedän, mitä sanoa, jos joku seuraavaksi näkee.

Tässä vielä hemmotteluun: meikinpoistovoide, suihkugeeli, kosteusvoide iholle ja kasvoille, silmänympärysvoide ja jonkun muun Golden Cap (näyttää muuten onneksi olevan Light:a..).

Kelly Hoppen

Illalla kaiken siivoamisen jälkeen avasin jälleen koneeni ja hajamielisenä selailin nettiä etsien kauniita sisustusideoita. Ja arvatkaapa vain, mitä ihanaa löysin? Uuden Kelly Hoppenin kirjan! Eli Kelly Hoppen: Ideas. Ei siinä muu auttanut, kuin laittaa kirja jälleen tilaukseen. Ja pakkohan tänne blogiin oli heti päivittää uusin löytöni. Nyt vain en millään malttaisi odottaa, että kirja saapuisi postista..

Omistan jo kolme Kelly Hoppen:in aiemmin ilmestynyttä kirjaa (niitä löytyy kyllä paljon enemmän, jos vain kaikki haluaisi tilata). Jaksan lukea kirjoja yhä uudelleen ja uudelleen, joten tämä neljäs kirja tuo jo mukavaa vaihtelua aiempiin kirjoihin.

Eikös vain näytä ylellisen ihanalta? Aion myöhemmin kertoa, miksi pidän hänen kirjoistaan niin paljon, nyt tuo saa ylläoleva kertoa sen kuvina.. Ihanaa viikonloppua!

Keittiöhanaa etsimässä

Jos saisin unelmakeittiön remontoitua, värisävyt voisin valita vaikka tästä kuvasta: valkoinen, kromi, harmaa ja ihan pikkuisen ruskeaa..

Ikäviä yllätyksiä tulee varmasti aina vastaan sen jälkeen kun uuteen asuntoon pääsee sisälle ja tutustumaan - varsinkin, jos asunto sattuu olemaan 80-luvulta ja kaikki ei ole enää niin uutta.. Yksi yllätyksistä oli keittiöhanan vuotaminen. Jossain pitää säästää ja meillä säästökohde on keittiö. Kaikki muu paritalossa meneekin sitten päälaelleen, jahka remontti pääsee alkamaan. Keittiöön satsataan sitten myöhemmin, kun muut asiat ovat kunnossa.

Keittiö itsestään ei ole hirveän vanha. Eli keittiö on uusittu muutama vuosi sitten, joten tuntuukin aika tuhlaukselta - ja luonnonvarojen haaskaukselta - lähteä kaikkea uusimaan, kun kerran entisessä ei ole mitään vikaa. Jos siis viaksi ei lasketa sitä, että se ei ole kauniin valkoinen, jossa kaikki kodinkoneet on integroitu. Vaan keittiö on itseasiassa sekoitus kermanvalkoista - tummaa puuta - valkoista 10 x 10 cm peruslaattaa  - koivulistoja,  vanhoja kodinkoneita ja siniharmaavalkoista 40 x 40 lattialaattaa. Olisi tosi mukavaa laittaa kuva keittiöstä, mutta koska haluan laittaa sivuille ainakin näin ensi alkuun kaikkea kaunista, jätän kuvan siis laittamatta.

Siis lupasin miehelleni, että keittiötä ei remontoida. Mutta hiljaa mielessäni ajattelin, että tokihan voin itse vähän "tuunailla" keittiötä. Ja se vuotava hana nyt ainakin täytyy vaihtaa. (Hyvä on, tiedän, että vanhasta voisi ihan hyvin vaihtaa myös tiivisteen, mikä tulisi paljon halvemmaksi, mutta en nyt halua takertua pikkuseikkoihin. Sitäpaitsi mieltä on aina ihan hyvä piristää jollain uudella, mikä tulee sitten kestämään vuosia ja ilahduttamaan näin mieltä monta kertaa päivässä. Onhan aivan eri asia pestä astioita kauniin hanan seurassa, kuin vanhan - ei niin kauniin - hanan kanssa). Joten tänään, kun auto oli taas käytössäni miehen työpäivän jälkeen, kaasuttelin kohti rautakauppoja. Ennen liikkelle lähtöä yritin epätoivoisesti kahlata läpi sisustuslehtiä, etsien kivaa hanaa, jonka jokunen aika sitten näin jossain lehdessä, mutta koska ostan viikottain lehden taikka kaksi, en löytänyt pinoistani juuri sitä oikeata hanaa, mikä olisi tietenkin helpottanut etsintöjäni huomattavasti. Kävin läpi Bauhausit, K-raudat ja vihdoinkin, Stark:lta löysin "sen oikean":

Kuva on Moran nettisivuilta www.moraarmatur.se

Hana on vain 30 cm korkea, veden lämmönsäädin on hanasta oikealla, söpö pieni vipu, joka oli juuri sopiva sormiini. Vasemmalta puolelta voi vääntää astianpesukoneen veden päälle tai pois ja mikä hienointa, siihen ei tarvita vipua, vaan kuten kuvasta näkyy, vasemman puoleista putkea vain väännetään.. Ihana! Hinta tosin oli sitten melkein puolet enemmän, kuin mitä olin suunnitellut hanaan sijoittavani, mutta toisaalta, jokapäiväisen käyttöesineen nyt tulee olla kaunis, jos minkä! Myyjä oli vielä niin kiltti, että lupasi kysellä, josko hanassa olisi jokin erikoistarjous (aina täytyy yrittää vähän tinkiä..) ja ottaa sitten huomenna uudestaan yhteyttä. Saas nähdä kuinka käy. Tosi ikävää, jos erikoistarjousta ei ole, koska luulen että haluan hanan kuitenkin, oli tarjouksia tai ei.

Ensimmäinen luku

Ihan ensimmäistä kertaa kirjoittelen tänne omaan blogiini. Tarkoitukseni on luoda tästä blogista keräilykansio paritalo-projektille. Ajattelin hakea ideoita kirjoista, netistä ja kuvailla sieltä sun täältä. Jossain vaiheessa niistä sitten alkaa hahmottua valmis koti ja siihen sisustus. Jotain lisäten ja varmastikin paljon haaveista karsien.  Samalla tämä saa olla epävirallinen päiväkirja (sen takia epävirallinen, että eihän toisten päiväkirjoja saa lukea, mutta blogina tämä taitaa olla aika julkinen..).

Alkuun kerron, että harmittaa, kun sivuni näyttävät vielä hyvin hyvin tylsiltä. Kuvien lisääminen näille sivuille ei ollutkaan ihan yksinkertaista.. Ensin pitää siis olla kuva. No, niitähän löytyy IPhone:sta. Sitten pitää saada kuva tietokoneelle, jotta saan sen sieltä taas liitettyä tänne. Eli tämä ilta onkin mennyt googlettaessa ja hakiessa tietoa, miten tämän kaiken saa tehtyä. Ja loppujen lopuksi kuvat ovat tällä hetkellä latautumassa koneelle, mutta sekään ei ole mikään nopea juttu, kun kännykkään on ehtinyt tulla napsittua jo yli 500 kuvaa. Joten, kun kyllästyin odottelemaan kuvien latautumista, ajattelin että tärkeintä olisi nyt saada kuitenkin kirjoitettua tänne jotain, koska kello on jo 24.04 ja lapset takuuvarmasti heräävät aamulla klo 07.00, eivätkä ota kuuleviin korviin, että äiti nukkuisi yhtään pidempään.

Joten nyt siis kirjoitan..

Saimme uuden asunnon käyttöömme viime viikolla. Vanha on yhä vielä myymättä, mutta tässä vaiheessa, kun minä siivousintoilijana en ole viikonlopun aikana päässyt muutamaa keittiönkaappia pidemmälle, tuntuu ihanalta päästä illalla siistiin kotiin. Lisästressiä hieman pukkaa siitä, että myös tämän asunnon, jossa viisihenkinen perheemme asuu, tulee olla koko ajan puhtaaksi puunattu asuntonäyttöjä varten. Joita meillä on ollut aina vähän väliä ja seuraava taas heti huomenna jälleen kello 12.00. No, kunhan mies lähtee töihin, isoin lapsista kouluun ja keskimmäinen tarhaan, jäämme minä ja pieni 2-vuotiaamme imuroimaan, pesemään lavuaareja, viemään leluja paikalleen, pesemään tahroja lattiasta, pyyhkimään pölyjä tasoilta ja sormenjälkiä peileistä ja ikkunoista.. Tuon urakan jälkeen suunnittelin hakevani kaupasta jonkin valmiista ruoka-aterioista  (niistä, missä ei ole sitä E-koodia) ja lämmittäväni sen uudessa asunnossa. Lounaan jälkeen olenkin varmasti päikkärit ansainnut pienen poikani vieressä. Se on näitä kotona hoitovapaalla olemisen ihanimpia puolia: pienen tuhisevan pojan vieressä nukutut päikkärit. Oman pikkuisen kanssa kikattelua ja yhteisymmärrystä. Käsi kädessä nukkumista.. Täytyy varmaankin mennä muuten yöunille..

Mutta hei, nyt sain jo liitettyä kuvan! Vau! Kyseessä on siis ihania materiaalipintoja vaikka kylpyhuoneeseen tai WC:n. Aitoa kiveä, kuva on napattu liikkeestä.. jostain Espoosta ja joskus keväällä. Saapa nähdä, tullaanko näitä ikinä oikeasti sisustuksessa käyttämään, mutta halusin liittää vain nopeasti niistä 500 kuvasta jotain (selaamatta kuitenkaan niitä kaikkia), mistä pidän. Näistä pidän, koska ne ovat aitoa luonnonmateriaalia ja väri on valkoinen.. Väreistä kaunein.. Valkoista kun saa niin monessa eri sävyssä ja luonteeltaan väri on niin kauniin puhdas..

Itseasiassa kuva taitaa näyttää aika harmaalta.. Voi ei, pitääkö vielä alkaa muokkaamaan kuvaakin, ennenkuin se näyttää hyvältä..? Tai sitten täytyy vaan osata ottaa parempia kuvia.

Mutta hei! tästä tämä blogaaminen ja päiväkirjan pito alkaa.. Vihdoinkin!